BRYSSELIN MATKARAPORTTI

Maanantai 17.4.2006

Maistelutyö alkoi jo aikaisin aamulla, matkalla Helsingistä Kööpenhaminaan, SAS:n koneessa, jossa paine laski alimmillaan 789 hehtopascaliin. Tällä vuorolla valitsin parhaimman oluen, mitä koneesta löytyi. Valitettavasti se oli mineraalivesi. Väriltään kirkas, maultaan kevyt, puhdas, vain humala, mallas ja hiiva puuttuivat. Kööpenhaminasta matka jatkui toisella SAS:n koneella määränpäänään Bryssel. Matkustamossa paine laski 725 hehtopascaliin, joten oli varsin kevyt olo. Kevyttä oli tämänkin lennon olut, tällä kertaa maistoin sitä toista vaihtoehtoa eli Carsbergia. Edelliseen verrattuna oleellisia eroja ei kuitenkaan löytynyt. Yhtäläisiä piirteitä oli sen sijaan paljon, aina hintaa myöten. Molemmat olivat laatuunsa nähden ylihintaisia tuotteita, 3 € tölkiltä/pullolta.

Brysselin lentokentälle saavuttiin aikataulun mukaisesti ja suorinta tietä ensimmäiseen pubiin kello 11.02 ja tositoimiin. Millä sitä Belgian matkan aloittaisi, ellei Hoegaardenilla?

Hoegaaarden 5,0 %, 4,25 € / 0,5 l
Pehmeämpi, rukiisempi kuin suomessa, humalaa korostava. Oikea tarjoilulämpötila. 3,49/4

Kaupungin keskustaan ohi korkeiden uusien lasitalojen ehdittyämme huomasimme saapuneemme keskelle suurta nälänhätää. Oli pyhäpäivä ja kello liian vähän, joka suomennettuna tarkoittaa että ruokaa ei saa. Myös avoimen pubin löytäminen tuotti vaikeuksia. Eu:n päämajassa siis poljetaan kansalaisten perusoikeuksia.. Vihdoin nestemäistäkin ravintoa löytyi, ja keskustan ensimmäinen tuttavuus oli Belle-vue kello 17.25.

Belle-vue Framboise 5,7 %, 2,30 €/ 0,25 l
Syvempi happamuus, muuten kuin tavallinen framboise lambic 3,45/4

Kello 18.04 ehdimme seuraavaan paikkaan, jossa muistelimme ”vanhoja aikoja” (=vieux temps):

Vieux temps  4,5 % 2,30 € / 0,5 l
Pullossa käynyt, kastanjanruskea, tuoksu hedelmäinen, lääkemäinen, lievästi kahvimainen. Lämmin humalan ensipuraisu joka muuttuu yrttimäiseksi. Makeaa paahtuneisuutta. Erinomainen kiinteä vaahtokukka. 3,78/4

Koska kello tällä kertaa oli jo riittävästi, saimme jotain syödäksemmekin, ja vasta kello 20.25 pääsimme jatkamaan ravitsevamman ja maistuvamman ravinnon parissa, uudessa pubissa:

Jupiler hanasta  5,2 %  2,80 € / 0,5 l
Lager, komea brysselinpitsi. Tsekkimäinen rapeasti humaloitu pils, miellyttävä jälkimaku. Aika yleinen olut Brysselissä, sai lähes joka paikasta. 2,97/4

Illan viimeiseen pubiin saavuimme kello 21.29, jossa tutustuimme seuraaviin oluisiin:

Mort Subite Geuze 4,5 %  2,25 € / 0,25 l
Laadukas, vahvasti hedelmäisen hiivaisen hapan, tasapainoinen, hyvä kuohu, brysselin pitsistä jää vuosirenkaat. 3,80/4

Gordon Highland Scotch Ale 3,20 € / 0,33 l
Kevyt savun tuoksu. Kahvimainen, tervamainen, vahva ja hyvin tumma ale. Erittäin maltainen, pehmeä vaahto, humala sopusoinnussa maltaan kanssa. 3,82/4

Ensimmäinen päivä hiipui kohti loppuaan, väsyneinä ryydyimme hotelliin kävellen. Takseja ei tässä kaupungissa juurikaan näe; esimerkiksi taksiautojen suhde virkavallan autoihin on  ¼. Kiinnitimme huomion myös julkiseen liikenteeseen, tai pikemminkin sen puuttumiseen. Myöhemmin selvisi että ratikat kulkevat pääosin maan alla ja muodostavatkin suhteellisen hyvän verkoston. Metrontynkäkin löytyy, 3 eri reittiä. Metron löytäminen tuotti meille vaikeuksia, kun junatason alapuolelle ei olisi päässyt kuin itse maata kaivamalla. Emme tosin olleet ainoat, jotka metroa etsivät.

Tiistai 18.4.2006

  Hotellin aamupalan jälkeen taaperrus ohi lasipalatsien kohti Grand Placea. Siellä terassille kauniimman sukupuolen edustajan johdattelemana ja ensimmäiset oluet kello 11.08:

Hoegaarden Das 5,1 %
Vahvasti hedelmäinen ja hiivainen, pitkä rukiinen jälkimaku, simamainen 3,87/4

Le fruit Defendu 8,5 %
Vanha tuttu, verbuden frucht, vahvasti hiivainen, makea, kahvimainen jälkimaku 3,04/4

Ydinkeskustan turistialueella ruokapaikat olivat auki hieman paremmin kuin muualla, joten lounas oli vuorossa kello 15.35 simpukkaravintola Chez Leonissa.

1843 Friture bruxellais, talon olut (suositus simpukoiden kanssa)
Vahva, hedelmäinen, ei kovin maltainen, miellyttävä humalointi 3,31/4

Näin oli vihdoin vaihtunut nälkä yltäkylläisyyteen, joten elimistö ei muuta kaivannut kuin hyvää olutta helpottamaan mahan vaativaa työskentelyä. Kello 16.50 seuraava ravintola:

Ciney Brune 7 %  2,80 € / 0,25 l
Salmiakkimainen, makea, ruohomainen, täyteläisen mallasmainen trappist 3,8/4

Ciney Blonde 7 %  2,80 € / 0,25 l
Hapahko, kevyesti ruohomainen, muutoin tavanomainen vaalea trappist. 3,1/4

Grand Placen läheltä löytyi erinomainen olutkauppa jonka hyllyt notkuivat sadoittain erilaisia houkuttelevia olutmerkkejä. Tältä erää oluet antoivat kuitenkin odottaa seuraavaa päivää ja väsyneinä tallustimme kohti hotellia. Nuo edellä mainitut korkeat lasitalot osoittautuivat oiviksi maamerkeiksi, joiden avulla eksyneet löytävät helposti perille. Jotkut tosin suoraan elämänsä päätepisteeseen...

Keskiviikko 19.4.2006

Ohjelmassa käynti Sarjakuvamuseossa. Matkalla poikkesimme ottamaan vararavintoa kello 14.38:

Bush 3 € / 0,25 l
vahva alkoholimainen ja sikunamainen tuoksu. Konjakkimainen, makea, lämmittävä trappist. Luultavasti reilusti yli 10% alkoholia. 3,25/4

Brahma cerveja do Brasil desde 1888  2,20 € / 0,33 l
Hieman lähempänä jokivettä kuin järvivettä, siis tulva-aikana (siitä väri). 1,0000/4. Varsin tehotonta toimintaa, jos ei opi 118 vuodessa tekemään parempaa olutta.

Lounalla totesimme intialaisen ruoan kanssa Hoegaardenin erittäin sopivaksi olueksi. Muutoinhan voimakkaasti maustetun ruoan kanssa sopii   tavallinen vaalea lager. Tosin tämä ruoka ei kovin maustettua ollut, hieman makeampaa ja saman tasoista kuin Prahassa. Eivät vedä vertoja Munchenille eikä Helsingille.

Sarjakuvakulttuuriin tutustumisen aikana on toisen vuoro tehdä töitä. Ahkerampana matkalaisena tämä (mieluinen) vastuu kuului minulle. Belgialaisen sarjakuvamuseon viereinen paikka oli kahvila Horta, johon tutustuminen oli luonnollisestikin antoisampaa kuin itse museoon.

Leffe Brune hanasta 6,5 %  3,90 € / 0,25 l
Tuore, pehmeämpi ja hiivaisempi kuin Suomessa, ehkei vielä täysin kypsää 3,36/4

Rodenbach 2,75 € / 0,25 l
Tuore, viinimäinen lambic (geuze). Hapokas, kuiva 3,27/4

Kello 19.16 oli seuraavan paikan arvioiden vuoro:

Palm n. 7 %
Kastanjanruskea, raikas ale. Kohtuullinen humalointi, kahvimainen jälkimaku 2,97/4

Whitebread Pale Ale  n. 4,5 %
Kastanjanruskea tuhti mallasmainenpale ale. Miellyttävä humalointi 3,19/4

Maes  n. 4,9 %  2,20 € / 0,25 l
Kohtuullisen hyvin humaloitu pils´tyyppinen lager 2,97/4

Grimbergen Dubbel brune 6,5 % 2,30 € / 0,25 l
Tumma, vahva, mallasmainen kahvimainen houkutteleva vaahto 3,76/4

Huorakatua pitkin illan toiseksi viimeiselle paikalle kello 20.51:

Brugge witbier 4,8 %  2,20 € / 0,25 l
Tuore valko-olut, jossa miellyttävän paljon kovuutta. Muuten hieman vetinen vaikkakin suodattamaton. 3,25/4

Grimbergen blonde  6,5 %  2,30 € / 0,25 l
Melko kirkas ja raikas, vaaleahko trappist. Tuoreen oluen vaahto, 3,22/4

….ja viimeinen kello 22.04:

Martins Pale ale 3,5 € / 0,33 l
Monivivahteinen, ruohomainen pale ale. Kuivahko ja rapea, miellyttävä humalointi. 3,53/4

Torstai 20.4.2006

 Lounaan jälkeen oluet raatihuoneen torin terasseilla kello 13.12 alkaen:

(1679) Tripel Karmeliet, 8 %, 4,10 € / 0,25 l
Vahva, hiivainen, hedelmäinen, alkoholimainen, vaaleahko, ruismainen 3,299/4

Scotch Campbell´s  3,80 € / 0,25 l
Vahvasti alkoholimainen, raikkaan kahvimainen, tumma, hienostunut, mutta alkoholi tulee liian agressiivisesti esille. 3,17/4 (5 °C) Lämmetessään paranee selvästi, liika alkoholimaisuus katoaa ja hienopiirteiset aromit pääsevät oikeuksiinsa, 3,3/4 (15 °C)

Päätimme lähteä Cantillonin geuze-museoon jossa vielä valmistetaan lambicia ja geuzeä. Tutustuimme lambicin ihmeelliseen maailmaan. Liput ja laput kourassa sitten omatoimikierokselle. Muutamia kuvia ym museosta löytyy täältä.

Maistiaiset kello 15.10
Cantillon geuze  5 %
Cantillon kriek  5 %
Tuoreita, hapokkaita molemmat, hieman pehmeämpiä kuin koti-Suomessa maistetut 3,45/4  

Lounas kalaravintolassa, merianturaa,skamppeja ja mustekalaa… Ruoka oli erinomaista, mutta samaa ei voi sanoa juomasta. Ainakaan juomavalikoimasta; oluet nimittäin puuttuivat kokonaan.

Lähialueella poikkesimme pariin pubiin, joista ensimmäinen kello 17.01….

Lindemans pecheresse 2,5 %?
Makea, marmelaadin persikkainen, jopa imelä. 2,9/4

Westmalle trappist trippel  8,5 %
Vahva, alkoholimainen, hyvin humaloitu, tuore ja hiivainen, sikunamainen 3,49/4

Ja viereinen pubi kello 18.15:

St Feuillen (1125) 7,5 %   2,50 € / 0,33 l
Hedelmäinen, raikas, hiivainen, simamainen, siruunaisen raikas 3,57/4

Maes 4,9 %  1,60 € / 0,33 l
Tarjoilulämpötila liian alhainen, ei tee oikeutta humaloinnille. Kohtuullisesti humalaa, muuten tavanomainen pils´mäinen lager 3,08/4

Tässä vaiheessa olimmekin jo pitkällisen työpäivän väsyttäminä ja nälkäisinä niin huonossa hapessa, että päätimme ottaa huikopalaa parin munakkaan muodossa ja näiden kanssa muutamat oluet kello 20.25:

Mazout 2,10 € / 0,25 l
coca cola olut –1,000000/4

Tango 2,10 € / 0,25 l
Siirappiolut –1,000000/4

Perroquet 2,10 € / 0,25 l
minttuolut –0,9999999/4

Nämä olivatkin varsinaisia oluen irvikuvia. Päätimme, ettei enää saa nälän antaa heikentää näin paljon arvostelukykyä. Nämä mehut olivat taitavasti piilotettu varsinaisten oluiden listalle. Joko paikalla käy paljon turistiteinejä tai sitten pubin omistajalla on todella kieroutunut huumorintaju. Tuskinpa belgialaisnuoriso voisi koskaan vajota niin alas, että häpäisisi maansa olutkulttuurin juomalla tämänkaltaisia nesteitä joiden mieltäminen mehuiksikin olisi  ylistämistä. Jotta välttyisimme suuremmilta mokilta, päätimme ottaa rennommin ja pitää lepopäivän eli seuraava päivä on olueton; lisäksi tulemme pitämään perusoikeuksistamme parempaa huolta. Tämänkertaisen mokan korjasimme ottamalla vielä pari oikeata olutta:

Ramee blonde 8 % 3,50 € / 0,33 l
Vaaleahko, hyvävaahtoinen, kevyesti alkoholimainen, samea trappist 2,30/4

Ramee Hembree 3,50  € / 0,33 l
Suklainen, tummahko, kahvimainen, hyvävaahtoinen, kevyesti alkoholimainen, paahtunut, lämmittävä 3,65/4

Rankan päivän jälkeen vielä hotellimme pubissa yömyssyksi kello 22.09:

Duvel  8,5 %
Vaalea, humalamaisen rapea, raikas, hedelmäinen, kirkas. Pitkä jälkimaku 3,15/4

Koska päivä oli rankka, päätimme levätä seuraavan päivän. Ei työtä, ei olutta. Siis olueton päivä odottaa.

Perjantaina,  oluettomana päivänä 21.4.2006

Aamutoimenpiteiden jälkeen iski väsymys iski heti aamupäivästästa, joten nautimme ensimmäisen oluen kello 10.42 hotellihuoneessa. Olut oli ostettu lähikaupasta. Oli vasta aamupäivä, siispä olueton päivä alkaisi vasta hetkisen kuluttua.

Glock Pils 5,0 %, 0,60 € / 0,33 l
Sanotaan, että aamun ensimmäinen olut on se paras, mutta nythän onkin jo aamupäivä. Vettä. 1,000/4

Aamun urheiluosuus suoritettiin kanavan rantoja tutkien. Jälleen pääsi nälkä yllättämään tässä ravinto-ongelmaisessa kaupungissa. O´Reillys brittipubi oli sentään auki, jossa nälänhätä vaihtui ylensyönniksi rasvaisen ruoan ja Hoegaardenin suosiollisella avustuksella. Happi loppui taas aivoista ja oli vuorossa matkan toinen kardinaalimunaus. Otimme jälkiruoaksi oluet kun näytti niin kivoilta nimiltä (kiitos Koffin Velvetin)…:

Black Velvet
1/3 pohjalla vaaleata, ylhäällä 2/3 tummaa, komea stout´mainen vaahto. Kahvimaisen makea, jälkimaussa häivähdys Guinnes´mäisyyttä. Tämähän olikin olutdrinkki Guinness + champpanja.

Black & Tan
Ei yhtä selvää kerrostuneisuutta, enemmän irlantilaista stout´maisuutta. Guinnessin ja alen sekoitus.

Irlantilainen hapatus on siis ottanut askeleen kohti todellista olutkulttuuria.

Lounaan jälkeen pieni kävely ei tehnyt pahaa, joten suunta pikku pojan luo, pienempi oli Manneken-Pis kuin mitä on kuvitellut. Vieressä tosi upea pubi, jossa huomattavan paljon laadukkaita oluita ja miellyttävä henkilökunta. Kellokin oli sopivasti jo 17.43, eli olueton päivä jo muuttunut iltapäiväksi.

Blonde de Bruxelles  4 %
Kirpeän raikas valko-olut, ei kuitenkaan yhtä täyteläinen kuin Hoegaarden 3,14/4

Troublette  5 %
Geuze-tyyppinen, samea ja vaalea, hieman hapokas, 3,25/4

Hercule Stout  8,4 %
Vahva, alkoholimainen, tuhti stout, lakritsimainen, salmiakkimainen, tervamainen 3,85/4

Duchesse de Bourgogne  6,2 %
Hyvin hedelmäinen, marjamainen, hapokas tumma lambic jonka tuoksussa lievää maitohappokäymisen merkkejä. Tuore, mustaherukkamaisen makeutta mukana. 3,86/4

Bon secours brune 8,0 %
Vahva, kahvimainen, paahtunut, musta, hieman suklainen ja salmiakkimainen ale/trappist 3,861/4

Affligen Dubbel 6,8 %
Mustanpunainen, hyvin vahva ensimaku, viipyilevä kahvimainen jälkimaku 3,799/4

Lauantaina, 22.4.2006

Lähtö juna-asemalle ja pakollinen vierailu Atomiumiin. Jonottaminen oli tuskastuttavaa, mutta sinänsä ymmärretävää kun yrittää yhteen rauta-atomiin tunkeutua. Kannatti kuitenkin tutustua, eikä pelkästään näköalojen takia. Sieltä kiertoajelulle läpi Brysselin, jonka jälkeen hyvä ateria. Lopuksi päädyimme jälleen ihastelemaan Manneken Pissin patsasta, joka tällä kertaa oli puettu cowboyn asuun. Huomasimme kurkkuamme kuivavan niin pahasti, että oli pakko mennä eilistä pubia vastapäiseen pubiin, olihan kellokin jo 22.07.

Judas 8,5 %
Vahva, vaalea belgialainen ale. Lievästi hedelmäinen. 2,09/4

Scotch Wayne´s hanasta
Tuore, vahva, paahtunut, makeahko imperial stout, konjakkimainen 3,18/4

Ultra brune 10 %
Hyvin vahva, appelsiinituoksuinen, hedelmäinen, paahtunut,  salmiakkimainen 3,19/4  

Sunnuntaina 23.4.2006

Päätimme kiertää kaupunkia metrolla ja ratikoilla. Metronkin kun olimme jo jokunen päivä sitten löytäneet, se kulkee mielenkiintoisesti ratikkatason yläpuolella. Päädyimme esikaupungista keskustaan matkatessamme erään ratikkalinjan pääteasemalle, jossa oli jotakin tuttua: EU-parlamenttirakennushan se siinä.

Eipä muuta kuin lähipubiin kello15.13:

Boddingstons pub ale
Yhtä vetinen kuin aina ennenkin, mutta humalaa suhteellisen mukavasti ja kiva vaahtokukka 2,98/4

Kilkenny
Kuparinruskea vanha tuttu. Tyypillinen brittiale ilman sen kummempia krumeluureja, 2,95/4

Mielenkiintoinen havainto; EU-edustajille tarjotaan ennemmin keskitason tai sitä huonompaa ulkomaalaista, kuin aina hyvää belgialaista olutta.

16.58

Steendonck
Belgialainen vehnäolut, ei yhtä maukas kuin Hoegaarden 2,99/4

Kello 18.12 kiertelimme jälleen Manneken Pissin lähimaille ja päätimme tutustua viereiseen pubiin, vastapäiseenhän tutustuimmekin jo ja hyvillä tuloksilla.

Duvel Verte 7,5 % 2,5 € / 0,25 l
Kuiva, kiva humalointi joka mukavasti kitalakea kutittaa. Belgialainen vahva ale. 3,27/4

Vedett Extra blond 5,2 % 2,5 € / 0,33 l
Kevyesti humaloitu massalager, 1,17/4

Lindemans Apple 3,5 %
Nimensä mukaisesti omenainen, miedosti hapan, hapanmakea. 2,97/4

Kwak 8,0 % au fut (hanasta), ajurinlasi
Tuoreempi kuin Suomessa, mutta alkoholimaisuus yhtä korostunut, pehmeämpi. 3,30/4

Pienen aterian jälkeen vaihdoimme paikkaa, ilmeisestikin aivan äskettäin avattuun pubiin:

Timmermans Kriek
Kirsikkamainen lambic, hieman vetinen ilman kunnon hapokkuutta 1,85/4

Orval 6,2 %
Kuiva, rapean humalamainen belgialainen ale (trappist). Hieman vetinen 2,73/4

Lola´69 5,0 %, biere aromatisee (www.flavouredbeers.be)
Sitruunainen (maku 100%:sti sitruunaviipaleesta), muuten täydellinen kopio Lapin kullasta.  Jäi juomatta, kun parempaakin löytyi.1,0000001/4

Timmermans framboise
Esanssimaisen makea, puuttuu oikean lambicin hapokkuus. Vetisyyttä. 1,8/4

Chimay Blue 9%
Mukavan paahtunut, tumma trappist johon alkoholimaisuus täysin piiloutuu. 3,25/4

Maanantaina 24.4.2006

Aamiaisen jälkeen junalla lentokentälle ja hyvästien jättö olutkaupungille. Viimeisenä oluena Hoegaarden samassa pubissa, jossa tasan viikko sitten nautimme matkan ensimmäiset oluet, nekin Hoegaardenia. Näin toisti historia jälleen itseään ja ympyrä oli tällä erää sulkeutunut.


LOPPUSANAT JA TULIAISET:

Bierparadies, olutparatiisi, on Belgian panimoyhdistyksen maalleen lanseeraama nimitys. Määritelmä on varsin tarkka; Belgian olutkirjon  laajuudelle vetää vertoja ainoastaan Yhdysvaltojen pienpanimoiden mielikuvituksellinen tarjonta sekä paikallisesti Saksan Bambergin seutu. Belgian olutkulttuurin vahvuus näkyi ja tuntui matkan jälkeenkin, kotimaassakin valikoima on keskittynyt vahvasti belgialaisiin olutlaatuihin eli laatuoluisiin. Mikä voikaan olla helteellä parempaa terassijuomaa kuin valko-olut, syksyisin marjainen lambic, kylminä talvi-iltoina lämmittävä mustanpuhuva luostariolut ja keväisin paljon lupaava vahva belgialainen ale?

Lopuksi vielä tuliaista muutama arvio:

Louwaege´s kriek  4,3 %
Hienonmakuin lambic, jossa kirsikka sopusoinnussa hapokkuuden ja olemuksen kanssa 3.15/4

Wittekerke Wheat Ale  5 %
Kevyehkö valko-olut, alkumaussa humalan katkeruutta joka kuitenkin nopeasti katoaa. Muutoin tyypillinen belgialainen vehnäolut. 2,95/4

Liefmans Kriekbier 1679,  6 %
Vahvasti maltainen, ei liian makea, mukavan samea ja ruskea kirsikkalambic. Parhaimpia kirsikkalambicceja; 3,61/4

Brune haut Amberbier 6,5 %
Hiivaisen maltainen, hieman vetisyyttä. Hiivasakan kanssa täyteläisen ruismainen. 3,011/4

Duchesse de Bourgogne 6,2 %
Punaviinin tuoksu, hedelmäinen, mustaherukkamainen aromi. Maustettu viikunalla. Puolitumma, maltainen. 3,699/4

Mon Village (les Artisans brasseurs) 5,5 %
Vehnäinen, ilman tyypillistä belgialaisen vehnäoluen kirpeitä aromeja. Saksalaistyyppinen. 3,29/4

Rubbel Sexy lager 5 %
Etiketissä vähäpukeinen blondi, siinä tämän oluen ainoa hyvä ominaisuus. Tulee pakostakin mieleen blondivitsi: "mitä yhtäläisyyttä on blondilla ja olutpullolla? Vastaus: molemmat ovat kaulasta ylöspäin tyhjiä". Tämä olut oli kuitenkin kokonaan yhtä tyhjän kanssa.


T. YliTappi